Intersport Forssa ja Forssan Urheiluakatemia yhteistyösopimukseen!

Minä kauppiaana ja me Intersport ketjuna olemme ja haluamme olla jatkuvassa yhteistyössä urheilujärjestöjen, -seurojan, sekä -tapahtumien kanssa.
Ilman kontaktia urheiluun meiltä katoaa työstämme terävin vire ja siksi olen erittäin iloinen, että pitkien taustaneuvottelujen jälkeen saimme luovittua Forssan Urheiluakatemian kanssa molempia tyydyttävän yhteistyösopimuksen.
Sopimus on monivuotinen ja tavoite onkin nimenomaan pitkäjänteinen yhteistyö.

Pidemmittä puheitta päästän ääneen Forssan Urheiluakatemian akatemiakoordinaattori Jukka Vierimaan.

Moikka Jukka! Kuka olet, mistä tulet?
Olen pitkän linjan liikunta- ja urheilualan ammattilainen, joka on toiminut useissa eri tehtävissä suomalaisen urheilun parissa. Koulutukseltani olen liikuntatieteiden maisteri Jyväskylän yliopistosta valmennuksen suuntautumisvaihtoehdolta. Yliopistotutkinnon jälkeen olen jatkanut opintoja eli olen suorittanut niin huippuvalmentajatutkinnon kuin opinto-ohjaajankin pätevyyden. Rovaniemeltä alkanut, kaukomaitakin koskenut maailmankiertueeni on tuonut minut jo yli 10 vuotta sitten Forssaan (Vorssaan…?) ja täällä olen tyyytyväisenä asustellut.

Esitteletkö muutamalla lauseella Forssan Urheiluakatemian toimintaa?
Forssan urheiluakatemia kuuluu Suomen Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön alaisuudessa toimivaan valtakunnalliseen akatemiaverkostoon. Olemme tehneet tietoisen strategisen ratkaisun, että olemme kasvattaja-akatemia, jolloin päätehtävämme on turvata yläkouluikäisten ja toisen asteen opiskelijoiden laadukas harjoittelun ja opiskelujen yhdistäminen.

Olen kuullut, että Urheiluakatemian työ on jo kantanut hedelmää. Nouseeko mieleesi jokin menestystarina, jossa Urheiluakatemilla on merkittävä rooli?
Kasvattaja-akatemian roolin mukaisesti tarjoamme sekä määrällisesti riittävän, että myös laadukkaan harjoittelun kautta mahdollisuuden siihen, että aikuisiällä on mahdollisuus tavoitella ihan korkeinta huippua. Korkeimman huipun saavuttaminen tulee sitten ajallaan, kunhan pohjatyö on ensin tehty huolellisesti. Tiedämme olevamme oikealla polulla, koska Forssan urheiluakatemian urheilijoita on noussut täällä vietettyjen vuosien jälkeen ihan lajiensa huipulle, valtakunnan korkeimmille sarjatasoille ja jopa MM-mitaleille. Viimeisimpänä menestysurheilijana voidaan mainita Suvi Heinonen, joka opiskelee Forssan ammatti-instituutissa. Hän voitti juuri muutama päivä sitten penkkipunnerruksen MM-hopeaa.

Miksi Urheiluakatemia päätyi Intersport Forssaan yhteistyökumppania hakiessaan?
Ilman varusteita ei urheilla, ja ilman laadukkaita varusteita huipun tavoittelu on mahdotonta. Urheiluakatemian toiminta on nimenomaan huippu-urheilua ja sitä työtä, joka aikanaan huipulle johtaa.
Intersport Forssan kauppiaat ovat urheilukaupan piinkovia ammattilaisia, he ymmärtävät huippu-urheilun vaatimukset ja toisaalta paikallisena toimijana ymmärtävät meidän tilanteemme ja olosuhteemme. Forssan urheiluakatemian urheilijoiden lajikirjo on valtava, yksilölajeista joukkuepalloiluihin ja moottoriurheiluun. Intersportin valikoimasta löytyy varusteet lajiin kuin lajiin. Unohtamatta meitä valmentajia ja muita tukihenkilöitä, jotka kuuluvat kuntoliikkujien suureen ja aina vain kasvavaan ryhmään.

Kiitos Jukka!

Haluan myös kannustaa paikallisia seuroja ja järjestöjä ottamaan yhteyttä yhteistyöhön liittyen; jäsenmassallanne saadaan neuvoteltua teille paremmat ehdot kaikkeen.
Minulla ja vaimollani kauppiaina on palava halua palvella paikallisia seuroja, yhteisöjä ja yhdistyksiä parhaalla mahdollisella tavalla ja Intersport maailman isoimpana urheilukaupan ketjuna tarjoaa meille siihen parhaat mahdolliset työkalut.

Tarkempia tietoja saat minulta:
1. Paikan päällä kaupalta
2. Pirauttamalla 0400 890 372
3. Sähköpostilla aki.siika-aho@intersport.fi

Nähdään urheilun ja liikunnan parissa!
-Aki

Posted in 2019, Sekalainen and tagged , , .